Kehossamme tapahtuu koko ajan lukematon määrä reaktioita. Ravinnon ja elintapojen kautta voimme tasapainottaa elimistömme toimintaa siten, että elimistö voi toimia mahdollisimman optimaalisesti . Kokonaisuuden hallitseminen tasapainoon pääsemiseksi on tärkeintä, yksittäiset ruokavalinnat tai dieetit eivät ole ratkaisu. Liikapainon tiedetään suistavan monet elintoiminnot raiteiltaan ja lisäävän monien sairauksien riskiä. Painonpudotus ei aina onnistu helposti tai paino pyrkii nopeasti nousemaan uudelleen laihdutuksen jälkeen. Seuraavassa esittellään lyhyesti yleisimpiä painonpudotuksen jarruja.
- Stressi saa kortisolihormonin erityksen lisääntymään ja silloin nousee myös insuliinin määrä veressä. Insuliini, joka on varastohormoni, ei päästä kudoksiin varastoitunutta rasvaa purkautumaan. Lisäksi stressaantunut ihminen ei aina jaksa huolehtia säännöllisistä, terveellisistä aterioista ja repsahduksiakin tulee väsyneenä enemmän. Myös ruuansulatus häiriintyy stressaantuneella helposti.
- Hidastunut aineenvaihdunta vaikeuttaa painonpudotusta. Aineenvaihdunta hidastuu pitkään jatkuneen alisyömisen vuoksi. Jos ravintoa ei tule riittävästi, elimistö menee säästöliekille ja pitää kiinni rasvavarastoistaan kaikin keinoin.
- Kilpirauhasen ongelmat saavat niinikään aineenvaihdunnan hidastumaan.
- Runsas alkoholin käyttö; maksa joutuu keskittymään alkoholin polttamiseen eikä silloin polta rasvaa. Pitkään jatkunut runsas alkoholin käyttö kuormittaa ja vahingoittaa maksaa ja se pystyy käsittelemään alkoholia ja rasvaa yhä hitaammin.
- Ruokayliherkkyydet saavat kehon stressitilaan ja seuraukset kuten kohdassa ”stressi”.
- Suolistobakteeriston epätasapaino vaikuttaa ruuan imeytymiseenn, myrkkyjen poistoon, hormoniviestintään ja siihen miten hyvin ruuasta saadaan energiaa kehon käyttöön. Jos energiasta on puutetta, syödään enemmän.
- Kehon happo-emästasapaino voi huonon ruokavalion vuoksi vääristyä. Liian hapan keho yrittää neutralisoida happamuutta kerryttämällä rasvaa.
- Hormonihäiriköt saavaat kehon hormonitoimintaa sekoittamalla monet toiminnot epätasapainoon vaikuttaen myös aineenvaihduntaan. Yleisiä hormonihäirköitä ovat ympäristön saasteet, muovi, torjunta-aineet ja hajusteet.
- Vitamiinien tai hivenaineiden puutos
- Välttämättömien rasvahappojen puutos
Monet edellisistä haasteista on korjattavissa ruokavaliolla. Lisätään ateriohin ravintorikkaita ruoka-aineita ja karsitaan ongelmia aiheuttavia tuotteita. Säännöllinen ateriarytmi, riittävä lepo ja liikunta kuuluvat terveellisiin elämäntapoihin. Muutoksissa on huomioitava yksilöllisyys, ruoka-aineyliherkkyydet ja koko elämäntilanne. Haastellisinta on stressinhallinta, jonka vaikutusta ei voi liikaa korostaa. Emme pysty poistamaan kaikkia stressin aiheuttajia elämästämme, mutta voimme harjoitella paineiden purkamista ja erilaisia rentoutumistapoja. Pienetkin muutokset eri osa-alueilla vaikuttavat kokonaisuuteen ja askel askeleelta pääsemme kohti hyvää oloa.